keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Saabinen ymboli#67

Päivän Saabinen symboli kuvaa kaivoa. Olen jo esitellyt yhden kaivosymbolin aiemmin, se oli Härkä♉7°.  Saabisessa symbolissa#37 kyseessä oli samarialainen vanha kaivo, tässä symbolissa#67 on myös suomalaisille tyypillinen vanhanaikainen kaivo. Kuva on otettu Ylikiimingin kotiseutumuseon pihalta. Nykyajan kaupunkilaiset, jotka saavat vetensä vesjohdosta, eivät välttämättä täysin ymmärrä, kuinka suuri merkitys kirkasvetiseillä kaivoilla oli entisajan pienille kylä- ja kaupunkiyhteisöille (Suuri symbolikirja).

Vanhanaikainen kaivo talon edustalla

Kaksonen♊7° Vanhanaikainen kaivo

Etsimäsi sisäinen viisaus on virrannut toisten hyväksi jo kauan. Lähteestä pulppuaa vettä määrättömästi, siitä on jatkuvasti ammennettavaksi viisauden vettä. Kun vain luotat itseesi, uskoosi ja tunteisiisi. Tässä tilanteessa luottaminen elämään on parempi kuin älynkäyttö. Kykyä pysyä omana itsenään ja silti yhdistää oma todellisuutensa toisten todellisuuteen. Edellä kulkeneitten ja ympäristösi tuki on kanssasi. Ajatuksen ja havainnon selkeys. Syvä ja ylläpitävä linkki menneisyyteen. Upeiden kokemusten joukko. Vesi. Kaivot. 


Avainsana on KORVAUS.  


Kielteisenä - et luota virallisen systeemin ideoihin. Et pysty näkemään toisten pinnan alle. Herkkyyden puutetta ihmiskontakteissa. Seisovaa vettä. Myrkyt.


Astrologinen kaava on yang-käytännöllinen-alkuperäinen-erikoistunut- sosiaalinen-herkkä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin postaus

Härkä19°

 Päivän Saabinen symboli#49 on Merestä kohoaa uusi mantere: Uusi mantere Tämä symboli osoittaa uuden paikan, jossa pyritään uuteen elämään. ...

Suositut postaukset