Jo alustava tarkastelu osoittaa, että symboleja kannattaa luokitella useaan ryhmään. Pelkästään 360 Saabisten symbolien etusivun linkkiluettelon ja Saabisen symbolien nimen perusteella löytyvät seuraavat symbolit:
Kolme raamatullisten yhteyksien tasoa
Suorat raamatulliset viittaukset, näissä symboleissa esiintyy tunnistettava raamatullinen henkilö, tapahtuma tai kertomus. Erityisen selviä tapauksia ovat Samarialainen nainen kaivolla, joka viittaa samarialaiseen naiseen Johanneksen evankeliumissa ja Profeetta laskeutumassa alas Siinain vuorelta kantaen uuden lain tauluja, sekä Pappeuden turmeltuneisuuden puhdistaminen. Näiden kohdalla raamatullinen yhteys on paljon täsmällisempi kuin yleisissä uskonnollisissa symboleissa.
Selvä kristillinen symboliikka, kuten ristit, arkivaatteissa laulava kirkkokuoro, pääsiäisjumalanpalvelus ja muut kristilliseen perinteeseen kuuluvat symbolit. Lisäksi esiintyy esimerkiksi joulukuusi ja Punaisen Ristin sairaanhoitaja. Kaikki eivät ole varsinaisia raamatullisia symboleja tai kuvia, mutta ne liittyvät kristilliseen kulttuuriperinteeseen. Esimerkkinä tähän sopii Kaksi suojelusenkeliä, Harppua kantava enkeli ja Taivaallinen kuoro laulamassa. Näissä yhteys kristilliseen enkeliperinteeseen on ilmeinen, vaikka enkelit kuuluvat toki myös muihin uskonnollisiin perinteisiin.
Mahdolliset raamatulliset rinnastukset, kuten eri linnut ja muu raamatullinen kuvakieli. Linnuista olen jo aiemmin kirjoittanut, koska lintusymboleja Saabisissa symboleissa esiintyy todella paljon: kyyhkysiä, kotkia, pelikaanien kaltaisia vesilintuja, kyyhkysviestinviejiä ja pesiviä lintuja. Erityisen kiinnostavia ovat kyyhkynen, joka voidaan yhdistää Pyhään Henkeen, sekä Nooan kertomuksen linnut. Kaikkia lintusymboleja ei silti voi tulkita kristillisiksi. Linnuilla on symboleissa oma huomattava asemansa, mutta niiden lisäksi löytyy ristejä, enkeleitä, sateenkaaria, paimenia, pappeja, kirkollisia toimituksia ja muita kuvia, jotka voidaan yhdistää kristilliseen symbolismiin.
Käyn jatkossa läpi kaikki 360 symbolia ja niiden tulkinnat ensisijaisesti Marc E.Jonesin ja Diana E.Rochen mukaan ja poimin niistä mukaan ne, joissa on suoria raamatullisia viittauksia – tunnistettava henkilö, tapahtuma tai kertomus. Kristillinen symboliikka – esimerkiksi ristit, enkelit, kirkolliset toimitukset ja kristilliseen perinteeseen kuuluvat symbolit. Mahdolliset raamatulliset rinnastukset – esimerkiksi kyyhkynen, sateenkaari tai symboli, jonka merkitys muistuttaa jotakin Raamatun opetusta. Kahdessa jälkimmäisessä kategoriassa olen käyttänyt apuna Pentti Lempiäisen symbolikirjoja.
Oinas♈
Oinaan merkistä löytyy viisi symbolia: Oinas5 Siivekäs kolmio, tässä symbolissa esiintyy mahdollinen viittaus kolminaisuuteen, mutta kolmio ei yksin todista kristillistä merkitystä. Oinas14 Käärme kiertyneenä miehen ja naisen lähellä.Tämä symboli tuo mieleen Raamatun kertomukseen Aatamista, Eevasta ja paratiisin käärmeestä. Siten sitä voidaan tulkita tiedonhalun lisäksi myös kiusauksen vertauskuvaksi. Oinas20 Nuori tyttö ruokkimassa lintuja talvella. Lintujen ruokkiminen voi muistuttaa Jeesuksen opetuksia Jumalan huolenpidosta luomakuntaa kohtaan (Matt. 6:26; 10:29–31). Oinas25 Kaksinkertainen lupaus. Kun itse ensimmäistä kertaa mietin tähän symboliin kuvaa mieleeni tuli intuitiivisesti Raamatusta nk. kaksoislupauksen eli Jeesuksen antaman rakkauden kaksoiskäskyn:"Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" (Luuk. 10:27). Kristillisessä etiikassa tämä käsky yhdistää ihmisen suhteen Jumalaan ja hänen vastuunsa lähimmäisestään. Kaksinkertaisen lupauksen voi tulkita ilmentävän tätä kahta toisiinsa liittyvää sitoumusta. Kyseessä on oma raamatullinen rinnastukseni, ei väite siitä, että Jones olisi tarkoittanut juuri tätä raamatunkohtaa. Oinas29 Taivaallinen kuoro laulamassa ja ylistys tuovat mieleen enkelten laulun sekä taivaallisen jumalanpalveluksen Raamatussa, mikä on kristillinen rinnakkaisuus. Jonesin omat selitykset tukevat sitä, että Oinas14 käsittelee ihmisen kolmijakoista luontoa ja Oinas20 anteliaisuutta sekä elämän ylläpitämistä. Oinas29 puolestaan käsittelee henkistä ylistystä ja ikuisten todellisuuksien ilmaisemista. Näissä tulkinnoissa ei kuitenkaan nimetä suoraan Raamatun kertomuksia.
Härkä ♉
Etenen seuraavaksi Härän symboleihin 1–30 samalla menetelmällä. Sieltä löytyi kahdeksan symbolia: Härkä4 Kultaruukku sateenkaaren päässä 1.Mooseksen kirjassa (9:12–17) sateenkaari on vertauskuva Jumalan liitosta Nooan kanssa. Kultaruukku kuuluu kuitenkin kansanperinteeseen. Kaikissa mytologioissa se ilmaisee tavalla tai toisella yhdistämisprosessia – tai siltaa, jota jumalalliset olennot käyttävät kommunikoidakseen kuolevaisten kanssa. Härkä 5 Leski avoimella haudalla. Jonesin symbolikuvauksessa leski polvistuu haudalle vastaanottamaan ikuisen elämän salaisuuden. Tämä tuo vahvasti mieleen kuoleman ja iankaikkisen elämän kristillisen teeman, mutta symboli ei suoraan nimeä mitään tiettyä Raamatun kertomusta. Seuraava symboli Härkä 7 Samarialainen nainen kaivolla on jo yksi kiinnostavimmista tapuksista, joka viittaa suoraan Johanneksen evankeliumin neljänteen lukuun, jossa Jeesus kohtaa samarialaisen naisen Jaakobin kaivolla. Tämä on selkeästi tunnistettava raamatullinen aihe, ei vain yleinen hengellinen vertauskuva. Jones tulkitsee sitä menneisyyden ja perinteen kautta avautuvana ymmärryksenä. Lisäksi Härkä9 Koristeltu joulukuusi, joka symboloi kristillistä kulttuuriperinnettä, mutta itse symboli ei viittaa suoraan Raamatun kertomukseen Jeesuksen syntymästä. Härkä10 Punaisen Ristin sairaanhoitaja voi ilmentää lähimmäisen auttamista, laupeudentyötä ja kärsivän hoivaamista, jotka ovat keskeisiä myös kristillisessä etiikassa. Punainen Risti ei kuitenkaan itsessään ole raamatullinen tunnus, joten tämä on pikemminkin kristillisiin arvoihin rinnastuva kuin suoraan kristillinen symboli. Härkä 17 Taistelu "miekkojen" ja "soihtujen" välillä. Miekat ja valoa tuovat soihdut voidaan tulkita voiman ja henkisen valaistumisen vastakkainasetteluksi. Kristillinen lukutapa on mahdollinen, mutta symboli ei yksinään osoita suoraa raamatullista lähdettä. Härkä 21 Sormi näyttää riviä avoimesta kirjasta. Symboli voi muistuttaa Raamatun tutkimista ja pyhien kirjoitusten opetusta, mutta kirjasta ei kerrota, että se olisi Raamattu. Härkä 22 Valkoinen kyyhkynen lentää yli sameiden vesien. Tämä symboli tuo mieleen Nooan vedenpaisumuksen ja kyyhkysen, joka palaa oliivipuun lehti nokassaan (1. Moos. 8:8–12). Kyyhkynen liittyy myös Pyhän Hengen symboliikkaan kristillisessä perinteessä. Tämä on vahva raamatullinen rinnastus, vaikka symbolin otsikko ei yksin todista, että juuri Nooan kertomus olisi ollut alkuperäinen tarkoitus. Härän merkistä löytyi yhteensä kahdeksan symbolia, jotka voidaan laskea kuuluvaksi raamatulliseen ja kristilliseen symboliikkaan, tai muihin mahdollisiin raamatulliseen rinnastukseen.
Kaksoset ♊
Kaksosten merkissä ajattelin ennakkoon olevan vähemmän kristillisiä tai raamatullisia symboleja, mutta niitä löytyi neljä. Kaksoset2 Joulupukki täyttämässä vaivihkaa takan edessä roikkuvia sukkia kuvaa uskoa hengellisiin siunauksiin, jotka tulevat "sydämeltään puhtaille", joiden tietoisuus verrataan pienen lapsen viattomuuteen. Symboli liittyy kristilliseen joulukulttuuriin. Kaksoset4 Laakeri ja misteli viittaa kristillisiin joulunvieton perinteisiin ja rituaaleihin myös. Kaksoset 19 Muinaistietoa sisältävä suuri kirjaa voisi olla Raamattu, mutta tämän symbolin yhteydessä on selvä viittaus Akaasiseen kirjastoon ja se viittaa ennemminkin teosofiaan kuin kristinuskoon. Kaksoset23 Kolme lentämään opettelevaa linnunpoikasta pesässään korkealla puussa Linnut ovat tärkeitä symboleja mm. pyhä Hildegard Bingeniläinen on kirjoittanut:" linnut symboloivat voimaa, joka auttaa ihmistä puhumaan harkiten ja ajattelemaan asioita ennen niiden tekemistä. Sillä kuten linnut kokoavat sulkiensa avulla ilmaan ja oleskelevat yläilmoissa, niin kohottaa ajatteleminenkin sielun ruumiissa ja auttaa sitä levittäytymään kaikkialle" (Liber Subtilitatum Diversarum Naturaturam Creaturarum). Luku kolme puolestaan voi mahdollisesti viitata kolminaisuuteen.
Rapu ♋
Ravun merkissä ainoa symboli, joka sopii kristilliseen symboliikkaan on Rapu19 Pappi vihkimässä nuortaparia. Siinä pappi on siunaamassa nuortaparia pyhään avioliittoon. Tämä oli aika yllättävää, olisin ennakolta arvioinut näitä symboleita olevan enemmän Ravun merkissä.
Leijona ♌
Leijonan merkissä ensimmäinen varsinaisesti kristilliseen symboliikkaan viittaava symboli on Leijona17 Arkiasuissa laulava kirkkokuoro – tavallisia ihmisiä, jotka liittyvät yhteen laulamaan kuorossa virsiä hengellisen yhteyden tilan saavuttamiseksi. Leijona22 Kirjekyyhky, joka ilmaisee selkeän tarkoituksen ja suunnan, jopa jumalallisen ohjauksen tunteen. Leijona26 Sateenkaari, joka on monissa kulttuureissa tulkittu Jumalan viestiksi ja merkiksi Nooan kanssa solmitusta liitosta ja todisteeksi siitä, ettei vedenpaisumus tule enää hukuttamaan luomakuntaa. Tämän symboli osoittaa meille tarpeen säilyttää avoin kommunikaation tila taivaan ja maan välillä koko olemuksemme sisällä - ei jotta löydettäisiin aina käsittämätön ”kulta-astia” sateenkaaren päästä (ks. symboli#34, Härkä♉4°), sillä tätä tarkoitusta ei koskaan ole saavutettu, mutta kohdataksemme yksilöllisen itsekkyytemme kokonaisuuden, sellaisena kuin se heijastetaan taivaallisen tietoisuutemme moniväriseen valokehoomme. (Rudhyar).
Neitsyt ♍
Neitsyen merkissä ensimmäinen kristillinen symboli on Neitsyt2 Pystyssä oleva suuri valkoinen risti, joka on kristinuskon tärkein symboli ja edustaa Jeesuksen ristiinnaulitsemista, kuolemaa ja ylösnousemusta. Neitsyt3 Kaksi suojelusenkeliä kuvaavat voimakasta tunnetta siitä, että sinua suojellaan. Neitsyt24 Maria pienen lampaansa kanssa symboloivat puhtautta, viattomuutta, luottamusta ja vastaanottavaisuutta. Lammasta pidetään myös vilpittämyyden symbolina. Kristinuskossa Jeesusta sanotaan Jumalan karitsaksi (lat. Agnus Dei). Symbolinen nimitys kuvaa hänen täydellistä uhriaan, kun hän kuoli ihmisten syntien puolesta. Symbolin Mariaa ei kuitenkaan pidä automaattisesti samaistaa Jeesuksen äitiin, sillä nimi ja karitsa voivat viitata myös muuhun kuvastoon. Neitsyt26 Suitsutusastiaa pitelevä poika. James Burgessin mukaan korkein hurmio löytyy henkisyyden seremoniallisesta juhlistamisesta. Rituaalisen suitsukkeen poltto liittyy Jumalan nimen laulamiseen, alttarin kynttilöiden sytyttämiseen ja rukoukseen polvistumiseen, esimerkkeinä menetelmistä pyhyyden ilmapiirin luomiseksi.
Vaaka ♎
Vaa`an merkistä löytyy kyllä lintusymboleja Vaaka7, Vaaka22-23 ja Vaaka26, mutta jätän ne tämän tarkastelun ulkopuolella, vaikka osassa on kristillistä symboliikkaa. Selkeä raamatullinen symboli on Vaaka20 Juutalainen rabbi, jonka tehtävänä on hallita henkisiä ja eettisiä lakeja, rituaaleja ja sääntöjä. Tämä symboli tarkoittaa sitä, että on kosketuksissa perinteisiin ja opiskelee ja oppii vanhaa, viisautta ja traditioita. Symboli liittyy juutalaiseen uskonnolliseen ja raamatulliseen perinteeseen, mutta ei varsinaisesti kristilliseen symboliikkaan. Vaaka28 Ihminen keskellä valon voimia -symboli kertoo ihmisen henkisestä etsinnästä ja siitä tietoisuudesta, ettet ole yksin ja saat henkimaailmalta apua tarvitessasi sitä. Ajatus siitä, ettei ihminen ole yksin, sopii myös kristilliseen maailmankuvaan, mutta se on laaja hengellinen rinnastus eikä yksinään osoita raamatullista yhteyttä.
Skorpioni ♏
Skorppionin merkissä ensimmäinen kristillistä symboliikkaa kuvaava symboli on Skorpioni4 Nuorukainen kantamassa sytytettyä kynttilää Lynda Hillin mukaan tämä symboli osoittaa uskoa ja herkkäuskoista viattomuuden tunnetta, joka vetää puoleensa henkisiä kokemuksia, joskus melko odottamattomilla tavoilla. Kunnioituksen tunnetta rituaaleja ja juhlamenoja kohtaan. "Kynttilä" kuvaa valoa, joka valaisee tietoisuutta, ja "Nuorukainen" kuvaa nuorta henkilöä, etsijää -henkisellä polulla, joka saa yhteyden henkeen, elämän kätketylle puolelle, kenties selvänäkijänäkymiin tai kokee tietoisuuden hetkiä, jolloin kahden maailman välinen verho näyttää hyvin ohuelta. Kaikenlaiset rituaalit ja yksinkertaiset toivon säteet antavat henkistä voimaa. Skorpioni17 Nainen on samalla lapsensa isä, tämän symbolin ajatus oman itsen uudelleen syntymisestä voidaan rinnastaa esimerkiksi Johanneksen evankeliumin opetukseen uudestisyntymisestä: "Teidän täytyy syntyä uudesti" (Joh. 3:7). Myös Paavalin ajatus uudesta luomuksesta (2. Kor. 5:17) sopii tähän yhteyteen. Jones puhuu kuolemattomasta hengestä, joka etsii pysyvää paikkaansa olemassaolon kokonaisuudessa. Tämä ei ole aivan sama asia kuin kristillinen uudestisyntyminen, mutta niiden välillä on filosofinen yhteys. En siis luokittelisi tätä varsinaisesti kristilliseksi symboliksi, vaan symboliksi, jonka henkinen sisältö avautuu kiinnostavasti myös raamatullisen uudestisyntymisen ja uuden luomisen kautta. Neitseellisen syntymän vertauskuva on tässä selvästi läsnä Jonesin omassa tulkinnassa. Tämän symbolin kohdalla raamatullinen rinnastus voi olla sisällöllisesti merkittävä, vaikka symbolin alkuperä ei olisi suoraan Raamatussa. Toinen suora viittaus Raamattuun löytyy Skorpioni24 symbolista Kansa palaa vuorilta oltuaan kuuntelemassa erästä miestä. Tämä symboli voidaan yhdistää Jeesuksen vuorisaarnaan ja sen herättämään hengelliseen ymmärrykseen.
Jousimies ♐
Jousimiehen merkissä Jousimies17 Pääsiäisaamun jumalanpalvelus viittaa hengelliseen yhteyteen ja korkeampiin arvoihin. Jousimies30 Paavi symboloi hengellistä valtaa. Nämä kaksi symbolia ovat selkeitä kristinuskoon viittaavia symboleja Jousimiehen merkissä, siellä on myös monia muita sieluun, valaistumiseen ja New Age- liikkeeseen viittaavaa symbolia.
Kauris ♑
Kauriin merkistä löytyy kahdeksan symbolia, jotka voidaan tulkita sisältävän kristillisyyttä tai raamatullista kuvakieltä. Kauris2 Kolmesta lasimaalausikkunasta yksi on vaurioitunut pommituksissa Rudhyar kirjoittaa "Lasimaalausikkuna" ei ole ehdottoman välttämätön katedraalille, mutta silti se symboloi sitä, jonka kautta "Hengen valo" tulee rakennukseen. Ihmisen sielun sanotaan olevan kolmiosainen. Mikä osa ihmisen sisäisestä periaatteiden kolminaisuudesta yleensä tuhoutuu väkivallalla? Ilmeisesti rakkauden ja myötätunnon periaate. Numero kolme puolestaan viittaa kolminaisuuteen, kristilliseen symboliin. Kauris3 Ihmissielu innokkaana kehittymään ja viisastumaan, tämä symboli kuvaa voimakasta kaipuuta ja syvää yhteyttä muihin eläviin olentoihin. Voidaan miettiä, mitä selvänäkijä Elsie Wheeler oikein näkikään ja sanoi tämän symbolin tallentajalle. Symboli herättää pohtimaan, kuinka voidaan visualisoida ihmissielu. Saabisissa symboleissa esiintyy muitakin sieluun viittaavia symboleja, mutta en ole niitä ottanut tässä huomioon, koska niissä ei ole suoraa kristillistä tai raamatullista yhteyttä. Kauris7 Voiman valtaama hunnutettu profeetta viittaa myös kanavointikykyyn ja profeetalliseen näkökykyyn. Oman tulkintani mukaan "huntu" viittaa myös Moosekseen, jonka oli kirjaimellisesti laitettava huntu kasvoilleen puhuttuaan Jumalan kanssa Siinailla, koska hänen kasvonsa säteilivät niin voimakasta jumalallista valoa, etteivät ihmiset kestäneet katsoa sitä. Vanhassa testamentissa mainitaan useita muitakin profeettoja kuten Elia, Elisa, Hesekiel, Jesaja, Jeremia, Daniel, Johannes Kastaja on Uuden testamentin profeetta. Kauris9 Harppua kantava enkeli on aina symboloinut kristillistä taivasta – armon tilaa, jossa kaikki ovat jatkuvassa ja kosmisessa sopusoinnussa. Kauris15 Sairaalan lastenosasto täynnä leikkikaluja pitää sisällään humanitaarisuuden olemuksen – edistyksen kohti auttamista sekä niiden lohduttamista, jotka kärsivät kivusta ja tragediasta. Se symboloi hyväntekeväisyyttä, ystävällisyyttä, myötätuntoa ja rakkautta. Myötätunto ja kärsivistä huolehtiminen ovat kristillisiä arvoja, mutta symboli ei itsessään ole kristillinen. Kauris20 Piilossa oleva kuoro laulamassa suurissa katedraaleissa ja muissa uskonnollisissa rakennuksissa kuoro on tavallisesti piilossa alttarin takana tai kirkkolaivan yläpuolella. Se symboloi siis täydellisemmin "taivaan" - tai sfäärien musiikin - ylivoimaista harmoniaa. Kauris24 Nainen saapumassa luostariin symboloi hengellistä sitoutumista, merkityksen etsintää ja halua yhtyä Kaikkeuteen. Kauris27 Pyhiinvaeltajat kiipeämässä vuoristopyhättöön symboloi hengellistä matkaa tai etsintää ymmärryksen ja valaistumisen saavuttamiseksi, ja se dramatisoi ihmisen päättäväisyyttä käsittää elämän perimmäinen tarkoitus tai merkitys.
Vesimies ♒
Vesimiehen merkissä Vesimies1 Vanha punatiilinen lähetysasema viittaa lähetystyöhön kirkon tehtävään: "Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni", Vesimies20 Suuri valkoinen kirjekyyhkynen kuljettaa viestiä rauhasta ja rakkaudesta. Kyyhkynen on rauhan, toivon, jumalallisuuden ja henkisen johdatuksen symboli.
Kalat ♓
Kalojen merkissä Kalat5 Myyjäiset kirkossa , Kalat7 Kalliolla makaava risti. Kristinuskon tärkein symboli on risti, joka edustaa Jeesuksen ristiinnaulitsemista, kuolemaa ja ylösnousemusta. Kalat11 Valaistuksen etsijät symboli viittaa initiaatioon, opetuslapseuteen ja apostoliseen perimyslinjaan — eli hengellisen auktoriteetin ja tietyn tehtävän siirtymiseen yhdessä pitkässä ja katkeamattomassa ketjussa. Kalat18 Jättiläismäinen teltta Jonesin vuoden 1931 mimeografiversiossa symboli viittasi herätyskokouksen telttaan sekä “ajatusten tarkistamiseen takaisin niiden lähteelle”, eli uskon uudistumiseen, myöhemmissä versioissa Jones viittasi sirkustelttaan. Kalat19 Mestari opettaa oppilastaan symboloi gurua, mutta yhtä hyvin se voisi olla Jeesus, jolla oli opetuslapsia. Kalat21 Pieni valkoinen karitsa, tyttö ja kiinalainen palvelija symboloi huolenpitoa, turvallisuutta ja lohdutusta niille, jotka sitä tarvitsevat. Valkoinen karitsa on kristillinen symboli. Kalat22 Profeetta laskeutumassa alas Siinain vuorelta kantaen uuden lain tauluja selvä raamatullinen viittaus toistamiseen Moosekseen ja laintauluihin. Kalat25 Pappeuden turmeltuneisuuden puhdistaminen viittaa suoraan Jeesukseen, joka temppelissä kaatoi kumoon rahanvaihtajien ja kyyhkystenmyyjien kojuja. Jeesus sanoi heille. "On kirjoitettu: Minun huoneeni on oleva rukouksen huone. Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan" (Luuk.19:46).
Yhteenveto
Tarkasteluni perusteella Saabisista symboleista löytyi noin 50 symbolia, joissa esiintyy joko suoria raamatullisia viittauksia (n.10), kristillistä symboliikkaa (n.20) ja mahdollisia raamatullisia rinnastuksia (n.20). Määrä on huomattava, vaikka symbolijärjestelmä kokonaisuudessaa ei ole kristillinen. Kristillinen perinne näyttäytyy yhtenä merkittävänä merkityskerrostumana muiden uskonnollisten, filosofisten ja esoteeristen vaikutteiden rinnalla.
| Lähteet |
|---|
| Jones, Marc Edmund (1953) The Sabian Symbols in Astrology |
|---|
| Lempiäinen, Pentti (2006): Kuvien kieli Vertauskuvat uskossa ja elämässä |
|---|
| Lempiäinen, Pentti (toim. 1993): Suuri symboli kirja |
|---|
| Raamattu |
|---|
| Roche, E. Diana (2010) The Sabian Symbols A Screen of Prophecy |
|---|
| Saabiset symbolit -blogikirjoitukset vuosilta 2021-2026 |
|---|














