sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Saabinen symboli#71

 Rudhyarin mukaan tästä symbolista välittyy uusien alkujen voima ja ilo. Nämä “uudet polut” voivat viitata mihin tahansa vielä kokemattomaan potentiaalisen toiminnan tasoon - aineelliseen, emotionaaliseen, henkiseen tai supermentaaliseen. Olemme nyt tekemisissä kolmannen tason kanssa, jossa yksilöllisyys - tai ainakin egohahmo - toimii selvemmin. Vaikka edellisissä vaiheissa kerrottiin paljon mielen voimista, tämä mieli perustui lähinnä kulttuurin ja yhteiskunnan kollektiivisiin malleihin. Nyt tällä kolmannella tasolla on kyseessä yksilön henkilökohtainen ja erityinen individualisaatioprosessi. Jokaisen on ensin koettava, että hän on saavuttanut mahdollisesti neitseellisen tietoisuuden ja toiminnan kentän. Hänelle kaikki on uutta ja ennenkokematonta. Mitä tahansa voi tapahtua. Valloitettuaan ainakin jossain määrin luonnon ja yhteiskunnan kollektiivisista ja aineellisista energioista, ihminen ei ole enää niin kiinni menneisyydessä. Hänellä on tulevaisuus ja uudet tilaisuudet edessään. 

Uusi polku


Kaksonen♊11° Uutta polkua kulkemassa

Olet valmis jättämään vanhan, tutun maaperän ja astumaan uusille tuntemattomille alueille. Oma pelkosi on suurin este uuteen menemiseen, mutta tutut asiat täytyy jättää taakseen, että voi kokeilla uusia mahdollisuuksia. Pioneeriasenne on palkitseva. Sisäisten kykyjen käyttöönottoa. Uusien ideoiden syntyä. Uusien henkisten asioiden toteuttaminen tuo uusia kokemuksia. 


Avainsana on TUNNISTAUTUMINEN


Kielteisenä - pitäytymistä vanhassa ja tutussa estää kasvua ja muutosta. Itsepetosta mielikuvien kautta. 


Astrologinen kaava on yang-käytännöllinen-alkuperäinen-erikoistunut- henkinen-kokeileva.


Tämä symboli aloittaa uuden henkisen tason, viiden sarjan15.

Sarja15




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin postaus

Aurinko siirtyy Härän merkkiin, Härkä1°

  Päivän Saabinen symboli#31 on Kirkas vuoristopuro : Kirkas vuoristopuro Oman luonteen puhdas, saastumaton ja spontaani ilmentymä. Tässä s...

Suositut postaukset