keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Saabinen symboli#40

Torstain Saabisessa symbolissa on Punaisen Ristin sairaanhoitaja. Tämä symboli osoittaa huolehtimista, myötätuntoa ja hoitotyötä. Punainen Risti on kansainvälinen humanitaarinen järjestö. Sveitsiläistä Henry Dunantia (1828–1910) pidetään kansainvälisen Punaisen Ristin perustajana, koska hän ehdotti kirjoittamassaan kirjassa Solferinon muisto vapaaehtoisuuteen perustuvien yhdistysten perustamista jokaiseen maahan avustamaan sodanaikaista lääkintähuoltoa. Dunant oli ollut seuraamassa ranskalais-sardinialaisten ja itävaltalaisten joukkojen välistä Solferinon taistelua Italian kolmannessa itsenäisyyssodassa, ja hän järkyttyi taistelun raakuudesta ja haavoittuneiden sotilaiden huonosta kohtelusta ja hoidosta. Hän alkoi järjestämään apua sodassa haavoittuneille. Dunantin ajatukset saivat kannatusta Euroopassa ja seuraavana vuonna 1863 perustettiin toimikunta, josta kehittyi Punaisen Ristin kansainvälinen komitea. 16 valtiota allekirjoitti ensimmäiset Geneven sopimukset, joissa avustusjärjestöjen rooli määriteltiin. Punaisen Ristin kansallisia yhdistyksiä alettiin perustaa eri maihin. Suomen  Punainen Risti on perustettu 1877. Suomen Punaisen Ristin toimintamuotoja ovat esimerkiksi veripalvelutoiminta, nuorisotoiminta, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, ensiapukoulutus, ensiapuryhmätoiminta, kansainvälinen katastrofiapu, valmiustoiminta, vapaaehtoinen pelastuspalvelu, monikulttuurisuustoiminta, ystävätoiminta sekä erilaiset sosiaali- ja terveysalan ohjelmat mm. HIV/AIDS -kampanjat ja päihdetyö. (Wikipedia)

Punaisen Ristin sairaanhoitaja

Härkä♉10° Punaisen Ristin sairaanhoitaja

Palvella henkistä aatetta. Tekemistä on paljon, mutta ensin täytyy antaa apua tarvitseville. Toisten auttamisesta saat itsekin sisäistä voimaa ja tunnet kuuluvasi jonnekin. Onko sinulla liikaa tehtäviä? Ehkä pitäisi katsoa pimeyteen, että voisi tuoda tilanteeseen valoa. Myötätuntoa, ymmärtämystä ja toisen huomioonottamista. Paraneminen.


Avainsana on PESTI


Kielteisenä - liiallista touhuamista. Auttaa toisia siksi, että itse saisi huomiota.  Olla kynnysmatto ja tehdä enemmän kuin osuutesi. Olla liian virallinen ja pomottaa muita. 


Astrologinen kaava on yin-ideaalinen-tehokas-erikoistuva-sosiaalinen-inspiroitunut.


Härän♉ viiden asteen sarja 8 on nyt esitelty:

Sarja8


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin postaus

Saabinen symboli#48

Rudhyarin mukaan perjantain Saabinen symboli   kuvaa ego -tietoisuuden puhdistusta.  Tässä yhteydessä kannattaa muistaa kaksi edellistä Saab...

Suositut postaukset