Astrologian historiaa

Astrologian tarkkaa synnyinpaikkaa ei voi nimetä, sillä astrologia on syntynyt samanaikaisesti lähes toisistaan riippumatta samanlaisena eri kulttuureissa noin 5000 vuotta sitten Etu-Aasiassa, Kiinassa ja Etelä-Amerikassa.  Astrologia tieteenä syntyi Tigrisin ja Eufratin laaksossa, Babyloniassa, jota pidetään nykyisen astrologian kotimaana.   Babylonialaiset olivat kehittyneitä astronomiassa, mikä oli välttämätön edellytys myös astrologian kehittymiselle. He loivat uskonnollisen tähtiopin, mihin astrologia perustuu, vaikkakin nykyisin hieman muunneltuna. Babyloniassa oli nk. zikkurrat-pyramideja, joita käytettiin tähtien tarkkailuun. Raamatussa esiintyvä Baabelin torni on tällainen Urissa sijaitseva zikkurrat. Babyloniasta ns. kaldealainen astrologia levisi Lähi-itään, Egyptiin ja Eurooppaan. Babyloniassa astrologia oli virallinen tiede, jonka avulla ennustettiin valtion, kuninkaiden ja kruununperillisten menestys tai tappio. Nikulan mukaan astrologia oli osa korkeakulttuuria, oleellinen osa tiedettä ja filosofiaa, sekä sivusi myös uskontoa ja estetiikkaa. 

Mesopotamia

Ensimmäiset korkeakulttuurit kehittyivät maatalouden syntyseuduilla suurien jokien varsilla. Joet olivat Mesopotamian Tigris ja Eufrat, Egyptin Niili, Intian Indus ja Kiinan Keltainenjoki.  Mesopotamiassa oli kaupunkeja jo 3500 eKr. Varhaisin tunnettu korkeakulttuuri, sumerit, käsitti noin 112 kaupunkivaltiota eteläisessä Mesopotamiassa. Muita varhaisia valtakuntia alueella oli Akkadin valtakunta (n. 2296-2105eKr.), Urin kolmas dynastia (n. 2047-1940 eKr.) ja Hammurapin valtakunta (n. 1728-1686 eKr.). Myöhemmin mm. Assuria ja Babylonia, jotka tunnetaan Vanhan Testamentin kirjoituksista. Mahtavien ja pitkälle kehittyneiden kaupunkivaltioiden kukoistuskausi kesti yli 2000 vuotta. Vuonna 539 eKr. Babylonian valtakunta joutui persialaisen Kyyros Suuren alaisuuteen. Nämä korkeakulttuurit alkoivat taantua noin vuoden 500 eKr. tienoilla ja kristinuskon syntymisen aikoihin kulttuuri oli jo kadonnut.  Tuon ajan Babylonian dynastioita nimitettiin kaldealaisiksi, jotka tunnettiin ennustustaitoisina pappeina, maageina ja tähtientutkijoina.

Urin zikkurrat-temppeli, jäljellä vain pohjakerros

Astrologian kehitys alkoi jumalien ja tähtien samaistamisesta, tähtikuvioiden tarkkailusta, kuun ja auringon pimennysten ennustamisesta.  Näiden lisäksi Venuksen asema oli tärkeä. Babylonialaiset tutustuivat vähitellen taivaan perusilmiöihin ja kehittivät tähtitieteen: he huomasivat Auringon kulun muutokset, löysivät ekvaattorin ja planeettojen liikkeet ekliptikalla. Nämä perusasiat olivat valmiina jo noin 700 eKr. Päivät jaettiin kahteen 12 tunnin jaksoon, jotka saattoivat olla alkusysäys astrologisten huoneiden syntymiselle. Babyloniassa oli sekä Auringon että Kuun eläinrata. Kaksoisvirtainmaan eläinradan symbolit ovat suoraan peräisin sumerilaisten ja myöhempien kulttuurien tarustoista. Nikulan mukaan on todennäköistä, että Kuueläinrata on vanhempi kuin Aurinkoon perustuva eläinrata.  Ennustuksia varten näkyvä taivas jaettiin ilmansuuntiin, jotka edustivat Mesopotamian eri valtakuntia Akkadiaa, Uria, Persiaa ja Egyptiä.  Planeettojen nimet tulivat babylonialaisten pääjumalien mukaan.  Näitä jumalia oli seitsemän – Shamash (Utu) oli Aurinko  ja Sin (Nanna) oli Kuun jumala, Jupiter oli Marduk, Venus oli  Ishtar, Saturn oli Ninurta (Ninib), Mercury oli Nabu (Nebo) ja Mars oli Nergal. 

Saabisissa symboleissa on paljon symboleja, jotka viittaavat vanhaan babylonialaiseen kulttuuriin mm. Vesimiehen 30˚ symboli ”Kukkien peittämät niityt muinaisessa Babyloniassa”. Elsien Wheeler kerrotaan kanavoineen ”Mesopotamialaista veljeskuntaa”. Itse Saabinen (Sabian) nimitys viittaa Saban kuningattareen, joka mainitaan Raamatussa I Kuningasten kirjassa, luku 10. Tämä kuningatar vieraili kuningas Salomonin luona Israelissa. Saba sijaitsee nykyisen Yemenin alueella.  Historiassa tunnetaan Etelä-Arabian Saban kuningaskunta. (Wikipedia)

Lähteet:

Johansson, Lars (1987) Astrologian maailma

Nikula, Raimo A. (1993) Astrologian historia

Parker, Geoffrey (2006) Elävä maailman historia

Haywood, John (2000) Maailman historian atlas