torstai 17. kesäkuuta 2021

Saabinen symboli#89

Suuren symbolikirjan mukaan tämä lauantain Saabinen symboli - satakieli kuvaa ihmisen pyrkimystä kauniiseen kielenkäyttöön. Kaukoidässä satakieltä arvostettiin sen suloisen laulun takia ja satakielen laulun kuulemista on pidetty onnen enteenä. Kristinuskossa satakieli on ollut vertauskuvana ihmisen ikävästä paratiisiin ja taivaaseen. Satakieli laulaa enimmäkseen öisin. Laulu on aktiivisinta toukokuussa ja kesäkuun alussa. Satakielet opettavat pesässä olevia poikasiaan laulamalla.


Kaksonen♊29° Kevään ensimmäinen satakieli

Muistutus siitä, että joissakin tilanteissa voi yltää huikeisiin suorituksiin, joka normaalioloissa olisi mahdotonta. Tapahtumien kehityksen nopeutuminen. Voi ottaa parhaat palat ja nauttia niistä. Suurta taituruutta. Valtavaa luovaa kykyä ja suuria mahdollisuuksia. Äänistä ja musiikista uuden melodian tekemistä. Inspiroitumista. Olemista ensimmäisten joukossa, jotka huomaavat uudet mahdollisuudet. 


Avainsana on NOPEUTTAMINEN.  


Kielteisenä - ottaa toisilta parhaat palat ja vaatia vielä palkkiota siitä. Häiritsevää itsevarmuutta. Kateellisuutta. 


Astrologinen kaava on yang-käytännöllinen-alkuperäinen-yleistävä-henkinen-vastuuntuntoinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin postaus

Aurinko siirtyy Härän merkkiin, Härkä1°

  Päivän Saabinen symboli#31 on Kirkas vuoristopuro : Kirkas vuoristopuro Oman luonteen puhdas, saastumaton ja spontaani ilmentymä. Tässä s...

Suositut postaukset