maanantai 15. maaliskuuta 2021

Saabinen symboli #356

Päivän Saabinen symboli liittyy uuteenkuuhun 🌑, joka meillä oli pari päivää sitten. Tämän vuoden uudenkuun ajankohdat löytyvät mm. Horoskooppi.com :n sivuilta. Uudenkuun aikana auringon säteet paistavat Kuun pimeälle puolelle, joka saa sen näyttämään tummalta, näkymättömältä. Aurinko varjostaa Kuun, koska se on lähellä tätä. Kuunsirppi alkaa näkyä aikaisintaan kahden päivän kuluttua uudenkuun jälkeen. Kasvava Kuu näyttää kirjaimelta D 🌒, vähenevä Kuu on C-kirjaimen muotoinen 🌘


Kalat♓26° Uusikuu vaikuttaa luontoon

Jokaisella on omat tehtävänsä, kaikki eivät reagoi samalla tavalla. Uusi alku odottaa. Se voi tuoda myös eron jostain henkilöstä. Ehkä olisi hyvä keskittyä johonkin uuteen projektiin seuraavan uudenkuun aikaan, sytyttää kynttilä, sanoa ääneen aikomuksensa rehellisesti ja rakkaudella, ja tuntea miten työnsä voi kokea palkitsevana. Erikoistumista. Lahjojen käyttämistä eri lailla kuin ennen. 


Avainsana on HIENOUS


Kielteisenä - toisten kannalta tuhoisaa häilyvyyttäEpäonnistuneet suhteet. Kaataa vanhan liian nopeasti.


Astrologinen kaava on yin-käytännöllinen-universaali-yleistävä-henkinen-kokeileva.


Tämä symboli korostaa syklistä prosessia ihmisen potentiaalin toteutumiseksi. 


Kalat♓26° aloittaa viimeisen, henkisen tason, viiden asteen sarjan 72, ennen Auringon siirtymistä Oinaan merkkiin kevätpäivän tasauspäivänä 20.3.2021.


Viimeinen viiden asteen sarja Kaloissa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin postaus

Aurinko siirtyy Härän merkkiin, Härkä1°

  Päivän Saabinen symboli#31 on Kirkas vuoristopuro : Kirkas vuoristopuro Oman luonteen puhdas, saastumaton ja spontaani ilmentymä. Tässä s...

Suositut postaukset