torstai 3. elokuuta 2023

Saabinen symboli#132

Päivän Saabinen symboli#132 on Rapujuhlat. Symbolin avainsana on KUMPPANUUS. Tämä universaali ajatus ilmaistaan parhaiten planeettojen kautta, jotka ovat  Leijonan♌12. asteessa (11° - 12°). Kumppanuutemme myötävaikuttaa yhteisöön, joka tukee meitä. Sosiaalista kypsyneisyyttä. Nouse pinnallisuuden yläpuolelle vastaanottavuuteen ja rauhalliseen yhdessäoloon.


Rapujuhlat


Yksilö on aina suhteessa yhteisöön ja jokainen tarvitsee muita ollakseen olemassa. Osa meistä jokaista ei ole mitään muuta kuin toinen kopio biologisten ja psykologisten muunnelmien vakiintuneesta kokoonpanosta, meitä isännöivän yhteisön osissa. Kuitenkin toinen osa, jota kutsutaan persoonallisuudeksi, on erillinen ja ainutlaatuinen. Lapsina meillä on vain vähän tietoisuutta persoonasta ja sitä täytyy kehittää laajalla vuorovaikutuksella. Ainutlaatuisuutemme perusteet löytyvät pinnallisesta jokapäiväisestä kontakteista arjessa ja myös erityisissä tilaisuuksissa, kuten juhlissa, joissa juhlitaan kumppanuutta. Tällaisen kumppanuuden myötä meidät nähdään ja tunnustetaan arvokkaasta panoksestamme – jonka kautta tulemme mukaan ja vahvistamme yksilöllisyyttämme näiden tilanteiden tarjoamien kokemusten kautta. Ellei saavutuksiamme tunnusteta hyödyllisiksi, ne ovat kollektiivisesti merkityksettömiä. Aitoa sosiaalista kypsyyttä mitataan kyvyllämme olla mukana yhteisön toiminnassa. Meidän on sovitettava oma käsityksemme muiden kanssa ja tehtävä yhteistyötä yhteisen tulevaisuuden rakentamiseksi. Vaihtoehto on osoittaa arvostuksen puutetta elämän todellisuutta kohtaan ja elää henkilökohtaisessa maailmassa, joka ei ole muuta kuin omaa fantasiaa. Tämän viisauden ei ole tarkoitus rajoittaa persoonallisuuden ilmaisua – jonka ulottuvuus on todellakin rajaton. Kuitenkin on oltava konteksti, jotta olisi muotoa, ja on oltava muoto, jotta olisi todellisuutta. (James Burgess)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin postaus

Härkä18°

Päivän Saabinen symboli#48 on Nainen pudistelee laukkua huoneensa avoimesta ikkunasta: Tuuletusta Tämä symboli puhuu sotkun raivaamisesta, p...

Suositut postaukset