perjantai 16. huhtikuuta 2021

Saabinen symboli#28

Hyvän valmistautumisen ja itsekritiikin välttämättömyys. Näemme tässä kahden edellisen symbolin aiheuttamat konkreettiset tulokset tilanteesta. Suuria toiveita ja innostuneita odotuksia ei voida ylläpitää. Tämä symboli paljastaa "esiintyjän" tietoisuuden tilan - hän on todellakin täysin tietoinen siitä, että hän on luvannut enemmän kuin pystyy antamaan. Kysymys on siitä, miten käsitellä tätä tilannetta. Muodossa tai toisessa se on usein toistuva tilanne yksittäisen ihmisen elämässä.

Pettynyt suuri yleisö Kuvapankkikuva

Oinas♈28° Pettynyt suuri yleisö

Sinusta voi tuntua siltä, että sinä tai joku muu on pettänyt kaikkien toiveet.Sinulla voi olla sisäinen kriitikko, joka analysoi asioita liikaa. Mutta vaadittiinko sinulta liikoja? Ei yleisö muista muita kuin viimeisen esityksen. Koita uudelleen realistisemmalta pohjalta. Ehkä tässä sinä oletkin yleisö, tai mahdollisesti oman itsesi ”yleisö”? Oletko itse pettänyt itsesi? Toisten odotusten mukaan toimiminen. Täydellinen henkinen riippumattomuus. Odotusten mukauttaminen.  Tarve inspiroida.


Avainsana on EROTTAMINEN. 


Kielteisenä - antaa epäonnistumisen masentaa. Riippuvaisuutta toisten hyväksymisestä.  Illuusioiden hajoaminen. 


Astrologinen kaava on yang-kriittinen-alkuperäinen-yleistävä-henkinen-vastaanottavainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin postaus

Aurinko siirtyy Härän merkkiin, Härkä1°

  Päivän Saabinen symboli#31 on Kirkas vuoristopuro : Kirkas vuoristopuro Oman luonteen puhdas, saastumaton ja spontaani ilmentymä. Tässä s...

Suositut postaukset