Päivän Saabinen symboli#4 on Kaksi rakastavaista varjoisalla puistokäytävällä:
![]() |
Lemmen polulla kulkemista |
Diana Rochen mukaan tämä symboli viittaa viattomuuteen sekä yhteenkuuluvuuden kokemukseen ilman henkilökohtaista vastuuta tai velvollisuutta. Se kuvastaa myös yksilöiden yhteen tulemista puhtaasti yhteisestä halusta, vain nauttiakseen yhdessäolosta. Kuva kahdesta rakastavaisesta kävelemässä varjoisalla puistokäytävällä viestii rauhasta, levollisuudesta ja eristäytymisestä. Rakastavaiset elävät omassa maailmassaan, todellisuudessa, jonka he itse ovat luoneet. Tämän merkitys on, että todellisuus on juuri sellainen kuin me sen päätämme olevan – tai ettei mikään kokemus ole todellinen ennen kuin annamme sille merkityksen. Käytännöllisellä tasolla tämä symboli kertoo mieltymyksestä intiimeihin kahdenkeskisiin suhteisiin pikemminkin kuin ryhmässä seurusteluun sekä kaipuusta yksityisyyteen ja rauhalliseen ympäristöön. Se viittaa myös haluun välttää stressaavia tilanteita. Tämä symboli edustaa vilpittömyyttä ilman laskelmointia. Kielteisenä - riittämättömät sosiaaliset taidot tai omistushalu ihmissuhteissa.
Keskeiset teemat: Viattomuus, vapaus, rauha, levollisuus, yksityisyys, läheisyys, rakkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti